VALIKKO

Meton emerituspuheenjohtajalle huomionosoitus STTK:lta

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n edellinen puheenjohtaja Håkan Nystrand on palkittu tänään STTK:n kultaisella ansiomerkillä. Merkin jakoi STTK:n edustajiston kokouksessa puheenjohtaja Antti Palola.

STTK:n kultainen ansiomerkki voidaan myöntää tehtävänsä jättäneelle, keskusjärjestön toimintaa edistäneelle ansioituneelle henkilölle.

Metsätalousinsinööri, metsäneuvos Håkan Nystrand toimi Meton puheenjohtajana vuosina 2000 – 2018. Saman ajan hän oli keskusjärjestö STTK:n hallituksen jäsen. Liittonsa eri luottamustehtävissä hänelle kertyi vuosia yhteensä yli 25. Kansanvälisissä luottamustehtävissä hän on toiminut muun muassa eurooppalaisten metsäasiantuntijoiden eli Union of European Foresters (UEF) – puheenjohtajana.

Muut STTK:n kultaisen ansiomerkin STTK:n edustajiston kokouksessa saaneet olivat Jytyn aiempi puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sekä Suomen Konepäällystöliiton aiempi toiminnanjohtaja Leif Wikström.

Lisätietoja: STTK:n tiedote 19.5.2022

Kuva: STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (vas.) palkitsemassa Håkan Nystrandia (kesk.) sekä Leif Wikströmiä (oik.).

Takaisin