VALIKKO

Kohtaavatko maan hallituksen biotalouspuheet ja budjettiteot 2018?

Tiedote 15.8.2017

Luonnonvarojen asiantuntijat:

KOHTAAVATKO MAAN HALLITUKSEN BIOTALOUSPUHEET JA BUDJETTITEOT 2018?

  • Valtiovarainministeriön esityksessä ensi vuoden budjetiksi on huolestuttavia kohtia luonnonvaroja ja biotaloutta koskien. Asioita on korjattava ministeriöiden välisissä neuvotteluissa ja maan hallituksen käsittelyssä, vaatii LUVA – Luonnonvarat ry:n puheenjohtaja Håkan Nystrand.

Valtiovarainministeriö esittää perusteettomia leikkauksia Suomen Metsäkeskuksen toimintarahoihin. Vuodelle 2018 esitetty valtionavun leikkaus 1,8 miljoonalla eurolla on kestämätön toimenpide, joka romuttaisi sekä Suomen Metsäkeskuksen toimintamahdollisuuksia, että järkevän ja kestävän henkilöstöpolitiikan toteuttamista. Leikkaukset ovat ristiriidassa käytännön reaalimaailman kanssa, koska metsätaloudessa tapahtuvat volyymimuutokset kasvattavat parhaillaan Metsäkeskuksen työmääriä. Leikkaus tulisi johtamaan uusiin irtisanomisiin Suomen Metsäkeskuksessa. Suomen Metsäkeskuksen budjetista on leikattu vuodesta 2012 lähtien yli 20 %. Sen toimintaa on supistettu vuosittain YT -menettelyissä henkilöstöä irtisanomalla, lomauttamalla, siirtämällä eläkkeelle, sekä organisaation rakenteita uudistamalla. Suomen Metsäkeskuksen ”sopeuttamisohjelma” pitää nyt lopettaa. Metsäkeskuksen vastuulla on laajasti metsä- ja biotalouden edistäminen sekä lukuisia tärkeitä viranomais- ja laadunvarmistustehtäviä.

Myös valtiovarainministeriön maaseudun kehittämiseen esittämä 1,9 miljoonan euron leikkaus on kohtuuton. Esitetty leikkaus johtaisi merkittäviin irtisanomisiin ProAgria keskuksissa ja neuvonnasta perittävien toimitusmaksujen rajuun nousuun. Valtionavun leikkauksella vaarannetaan alueellisesti ja sisällöllisesti kattava, kohtuuhintainen ja ammattitaitoinen neuvonta, sillä tunnetusti vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevat maaseutuyrittäjät eivät pystyisi voimakkaasti nousseita neuvontapalveluja ostamaan, mikä johtaisi maaseudun kehityksen hidastumiseen sekä jatkossa uusiin henkilöstövähennyksiin maaseudun kehittämistä tekevissä järjestöissä. Esitetty 35,4 prosentin määrärahaleikkaus myös vaikeuttaa järkevän talouden suunnittelua neuvontajärjestöissä, kun budjetin lopulliset määrärahat varmistuvat vasta uuden budjettivuoden kynnyksellä.

Luonnonvarojen asiantuntijoiden mukaan valtiovarainministeriön leikkausesitykset ovat täysin ristiriidassa maan hallituksen biotalouden edistämispyrkimysten kanssa. Aikaisempien vuosien budjettileikkaukset ovat jo nyt aiheuttaneet yhteiskunnallisia vahinkoja sekä biotaloudelle, työllisyydelle ja koko yhteiskunnalle. Leikkaukset tulevat tässä tapauksessa käytännössä iskemään biotalouden ytimeen, eli luonnonvarojen käytännön kehittämiseen, edistämiseen, koulutukseen ja neuvontaan metsänomistajille sekä viljelijöille ja yrittäjille.

 

Lisätietoja:

Luvan puheenjohtaja Håkan Nystrand, puh 040 – 7615 176

Agrologien toiminnanjohtaja Esko Lappalainen, puh 040 –  5466 164

Meton järjestöpäällikkö Ilpo Puputti, puh 0400 – 620 769

 

LUVA – Luonnonvarat ry on luonnonvara-alalla toimivien asiantuntijoiden ja osaajien kattojärjestö. Luvan jäsenjärjestöissä on noin 12 000 jäsentä. He työskentelevät luonnonvara-alalla mm. suunnittelijoina, neuvojina, esimiehinä, opettajina, tutkijoina, erityisasiantuntijoina, luonnon-, ympäristönhoidon ja maatalouden, maataloushallinnon sekä maatalouskaupan ja liikelaitosten eri tehtävissä, erilaisissa johtotehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä. Myös luonnonvara-alan opiskelijajärjestöt voivat olla Luvan jäseniä. METO – Metsäalan Asiantuntijat ja Agrologien Liitto ovat Luvan jäseniä.

 

Takaisin