Metsärekry kiinnosti tulevia metsäasiantuntijoita
Teksti: Iida Kauhanen
METO Häme-Uusimaa ry:n MetsäRekryä on järjestetty jo vuodesta 2006. Tänäkin vuonna, marraskuussa, Metsämessujen aikaan järjestetty tapahtuma keräsi Pasilan kirjaston auditorion täyteen; metsäalan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita osallistui yli 70 kuuntelemaan kiinnostavia puhujia metsäalalta ja TJS Opintokeskuksesta. Tapahtuman tavoitteena oli inspiroida opiskelijoita löytämään oma paikkansa metsäalalta ja valmistautumaan jo kesätöiden tai harjoittelupaikan hakuun ensi kesälle.
Päivän puhujilla olikin tärkeitä viestejä opiskelijoille. Tapahtuman ensimmäinen puhuja, Riikka Hurskainen Metsähallituksesta, kehotti opiskelijoita olemaan rohkeita ja vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin.
Pasi Arkko Metsä Groupista muistutti opiskelijoita siitä, että metsäalalla on tällä hetkellä hyvä vire ja tulevaisuuden metsäammattilaisille on töitä. Opiskeluajan harjoittelupaikka on toisaalta näytön paikka osoittaa työnantajalle osaamisensa, mutta toisaalta se on vielä turvallinen paikka opetella ja tehdä virheitäkin.
Metsälinkki Oy:n Juuso Hiedanpää kertoi kokemuksestaan nuorena yrittäjänä metsäalalla ja yrittäjyyden iloista ja haasteista. Yrittäjyys antaa vapauksia, mutta se ei välttämättä ole jokaisen väylä työelämään.
Näiden puheenvuorojen jälkeen Marika Ojala TJS Opintokeskuksesta antoi opiskelijoille hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä työnhakuun, siihen miten jokainen voi pyrkiä erottumaan ja tuomaan juuri ne omat parhaat puolensa esiin. Tapahtuman päätteeksi Tiina Eklund METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:stä esitteli vielä kiinnostavia ajankohtaisia asioita edunvalvontakentältä. Tapahtuman juonsi METO Häme-Uusimaa ry:n Arto Savolainen.
Tilaisuuden jälkeen osallistujat saivat vielä liput Messukeskukseen Metsämessuille ja pääsivät käymään vapaata keskustelua puhujien kanssa aamupäiväkahvien kera. Tapahtumaa tukivat sekä METO – Metsäalan Asiantuntijat että Suomen Metsäsäätiö.
Takaisin