Agrologien taitokilpailu tekee paluun virtuaalisena – työryhmään haetaan kahta agrologia
Agrologien Liitto toteuttaa pilottikokeiluna kesällä 2022 virtuaalisen taitokilpailun ja haemme mukaan kilpailun suunnitteluun kahta agrologia.
Agrologit ovat historian saatossa kisanneet kesäpäivien yhteydessä taitokilpailussa muun muassa maataloutta, maatalousekonomiaa ja yleissivistystä koskevissa kysymyksissä. Taitokilpailua ei ole järjestetty vuoden 2012 jälkeen, mutta tulevana kesänä on tarkoitus järjestää kilpailu virtuaalisena. Kilpailu järjestetään alkukesästä etäyhteyksin ja tulokset julkistetaan kesäpäivillä 9. heinäkuuta. Kyseessä on pilottikokeilu ja saatujen kokemusten perusteella päätetään kilpailun jatkosta.
Haemme taitokilpailujen työryhmään kahta Agrologien Liiton jäsentä, joiden tehtävänä on laatia kilpailukysymyksiä ja osallistua kisan toteutuksen suunnitteluun. Mukaan haetaan innostuneita asiantuntijoita, joilla on vankka osaaminen jossakin tai joissakin seuraavista osa-alueista: kasvituotanto, eläintuotanto tai maatalousekonomia.
Työryhmä kokoontuu arviolta 3-4 kertaa teams-yhteyksin (halutessaan voi osallistua myös livenä). Liitto ei maksa erillistä korvausta valituille henkilöille, mutta tarjoamme osallistumisen kesäpäiville. Työryhmä valitsee henkilöt osaamisen perusteella ja huomioi valinnassa osa-alueiden kokonaisuuden.
Mukaan voit hakea vapaamuotoisella sähköpostiviestillä 6.4.2022 mennessä . Kerro lyhyesti kuka olet, mitä em. osaamista toisit ryhmään ja miksi juuri sinut tulisi valita mukaan.
Työryhmän kokoonpano on Agrologien Liitto pj Leea Sangi, toiminnanjohtaja Anne Laitinen, Kanta-Hämeen Agrologit ry:n hallituksen jäsen Anu Kantala (varalla joku muu Kanta-Hämeen Agrologien hallituslaisista) ja sihteerinä työryhmässä toimii järjestöagrologi Katja Rajaoja.
Lisätietoja:
Anne Laitinen, toiminnanjohtaja puh. 050 5143 711
Takaisin