125 vuotta edunvalvontaa
Meto on toiminut metsäasiantuntijoiden edunvalvojana aina vuodesta 1895 alkaen. Nykyisin jäsentemme koulutustausta on hyvin monialainen.
Lastuja matkan varrelta
Vuosisadan ja neljänneksen aikana Metossa on ehtinyt sattua ja tapahtua monenlaista. Tässä artikkelissa esiintyy joitakin erinäisiä asioita ja henkilöitä pitkän ja mielenkiintoisen metsäuran varrelta.
Kokosin Widipediaan pienen katsauksen Metoa edeltäneistä järjestöistä, sillä Meton siipien alla on ollut historian saatossa lukuisia järjestöjä. Yhtenä esimerkkinä ”Metsäteknikkojen Rouvat ry”. Tässä kohdassa ehkä huvittuneelle lukijalle tiedoksi, ettei kyseessä ollut mikään pieni ”käsityökerho”, sillä ry:llä oli vuonna 1966 jäseniä noin 500 ja paikallisyhdistyksiä 18 kappaletta! Terveisiä Meton jäsenhankintatyöryhmälle: vielä on kaskia käännettävänä.
Tästä sivujuonteesta pikainen jäniksenloikka takaisin metsätielle eli paluuperä Meton syntyhetkiin.
Evolla aloitettiin metsänvartijoiden koulutus vuonna 1876 ja Evolta valmistuneet metsänvartijat pitivät Meton perustamiskokouksen 26.6.1895. Evon metsänhoito on ollut vuosisatojen saatossa niin hyvää, että aivan viime aikoina jotkut tahot ovat esittäneet kansallispuiston perustamista Evon metsiin. Tässä tosin on havaittavissa pieni ristiriita, koska viimeaikaisessa mediakeskuskustelussa Suomen metsien hoitoa on tiettyjen tahojen toimesta myös varsin vahvasti kritisoitu. Kuva kirjasta Metsäteknikkojan Keskusliitto 1906 – 1956.
Meton ensiaskeleet – ja ensimmäiset metsäpäivät
Meton synnytys oli varsin työteliäs teko silloisilta metsämiehiltä, mistä kirjoitin tiiviisti Luonnon Varassa -lehdessä 1/2020. Tuolloinen tsaarinajan Keisarillinen Suomen Senaatti pelkäsi kaikissa liitoissa valtakunnalle vaarallisia ilmentymiä. ”Metsänvartijaseuran ”perustamista 26.6.1895 ei hyväksytty. Samoin meni puihin yritys perustaa ”Metsänvartija Liitto” 21.6.1901. Lopulta Keisarillinen Senaatti hyväksyi ”vähemmän vaarallisen” Suomen Metsänhoitoammattimiesyhdistyksen (SMHAMY) säännöt 13.9.1906 – eli yli 11-vuotta metsänvartijoiden pitämän ensimmäisen perustamiskokouksen jälkeen.
SMHAMY:n ensimmäinen kokous pidettiin Lahden raittiusseuran talolla 4–5. tammikuuta 1907. Tilaisuuden avasi Elias Koljonen, jota luonnehdittiin ”tulisieluiseksi metsänhoitoaatteen levittäjäksi”. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin kuitenkin ”joukon ikäpresidentti” 51-vuotias Juho Kallio. Kuitenkin jo seuraavana vuonna Koljosesta tuli yhdistyksen puheenjohtaja.
”Tulisieluinen metsänhoitoaatteen levittäjä ” Elias Koljonen. Häntä on luonnehdittu Meton toiminnan varsinaiseksi käynnistäjäksi.
Elias Koljosta kuvattiin ”innoittavaksi persoonaksi” ja että hän sai ”sytyttävällä esiintymisellään” ihmisiä liittymään järjestöön. Häntä onkin luonnehdittu yhdistyksen toiminnan varsinaiseksi käynnistäjäksi.
SMHAMY:n toiminnan päälinjoiksi oli päätetty ensimmäisessä kokouksessa ”jäsenten taloudellisten ja sosiaalisten etujen valvominen” ja ”ammattitaidon kehittäminen tähän liittyvine koulutuskysymyksineen”. Vaikka upea persoona Koljonen olikin, kävi intomielinen metsänhoidon into ajan myötä rasitteeksi. Kaikki juhlapuheet eksyivät lopulta metsänhoitoon ja yhdeksi yhdistyksen tärkeimmistä tavoitteista nousi ”kaikin voimin edistää metsätaloutta”. Yhdistystoiminnalta alettiin odottaa enemmän tuloksia taloudellisten etujen valvonnassa ja ajatus ammattiliiton perustamisesta heräsi yhdistyksessä ensimmäisen kerran jo vuonna 1912.
Mainitsen myös, että SMHAMY piti Kuopiossa heinäkuussa 1910 vuosikokouksen sekä metsäpäivät, jotka ”onnistuivat erinomaisesti”, kun ”köynnöksin ja metsämaalauksin” koristellussa salissa oli esityksiä kuulemassa jopa 120 henkeä. Tästä on aikaa 110 vuotta, kun taas valtakunnalliset metsäpäivät viettivät 90-vuotisjuhliaan vuosi sitten. Elias Koljonen oli monessa asiassa aikaansa edellä.
Meton perustamiskokouksen koolle kutsuja Kaarle Vägg (myöh. Vasama), tilastoi jo vuonna 1906 metsänvartijoiden palkkausta. 1000 silloista Suomen markkaa olisi nykyrahassa noin 4560 euroa. Pieni selvennys perään lukijalle: oheiset palkat ovat vuosiansioita, eivät kuukausipalkkoja.
Metsämies-lehti syntyi tupakkitauolle
Nykyistä Luonnon Varassa-lehteämme edelsivät Metsätalous-Forestry-lehti ja Metsämies-lehti. Kaksi edeltävää päätoimittajaa ovat Pirjo Korhonen-Salapuro ja häntä edeltänyt Jussi Karrama.
Metsämies-lehden ensimmäinen numero on vuodelta 1909. Tai niin luulin. Todellisuudessa Meton historiaa opiskellessa löysin valokuvan ensimmäisestä Metsämies-lehdestä ”No. 0” vuodelta 1907. Käsin kirjoitettu lehti oli ilmestynyt ”Haapamäen kokouksen tupakkatuntia varten”.
Tässä nollanumerossa kirjoitettiin seuraavasti;
”Metsämies ilmestyy tässä tilapäisenä julkaisuna ja tahtoo sanoa ensiksi muutaman sanan Lukialle. Kullakin eri alalla on oma sanomalehdensä joka koettaa silmällä pitää alallaan esiintyviä asioita ja ajaa niitä oikiaan suuntaan ja kehittää lukijoitaan arvostelemaan kysymyksessä olevalla alalla ilmiöitä. Metsänhoito ammattimiesten alalla tarvittaisiin epäilemättä myöskin lehdensä…”
Kirjoituksessa esitetään huoli osan metsäammattilaisten metsänhoidon osaamisesta ja todetaan, että mikäli metsämiehet tahtoisivat asioihin ja niiden kehityssuuntaan vaikuttaa, voisivat he saada paljon aikaiseksi.
Meton toimistolla ovat tallessa kaikki Metsämies-lehdet seuraajineen. Valtava metrimäärä tietoa metsäammattilaisista, metsäalasta ja työmarkkinoilta yli sadan vuoden ajalta. Yhden henkilön ajatuksen siemenestä iti varsinainen tiedon puu.
Olisin mielelläni tähän artikkeliin napannut joitakin kuvia vanhoista Metsämies-lehdistä, mutta korona-ajan etätyöstä johtuen lehdet eivät juuri nyt olleet saatavilla tähän artikkeliin kuvattavaksi ja liitettäväksi.
Ohessa siksi vaihtoehtoisia kuvituskuvia: joitakin urheilu-uralla menestyneitä metsämiehiä. Heitä on ollut suuri joukko metsäammattilaisten historiassa – ja on edelleenkin.
Metsämiehet ovat olleet hyväkuntoisia metsässä kulkijoita ja metsätyön tekijöitä. Näin ollen ei ole mikään ihme, että metsäammattilaisten joukossa on ollut ja on edelleen useita huippu-urheilijoita. Tiedoksi myös, että ensimmäiset metsäkoulujen väliset urheilukilpailut pidettiin Evolla vuonna 1929. Nykyisin ne tunnetaan Kesä- ja Talvikisojen nimellä metsäopiskelijoiden keskuudessa – ja moni valmistunut metsäammattilainen muistelee näitä tapahtumia edelleen lämmöllä. Kuvat kirjasta ”Metsäteknikkojen Keskusliitto 1906 – 1956”.
Meton piti perustaa Metsämiesten Säätiö
Kun Suomen Metsänhoitoammattimiesyhdistys muuttui Metsämiesten Keskusseuraksi 1919, oli yhdistyksen taloudellinen tilanne heikko. Jäseniä oli kourallinen ja jäsenmaksua maksavia vielä vähemmän.
Metsämiesten Keskusseura paneutui taloudellisen tilanteen parantamiseen. Perustettiin yhtiö ”Metsämiesten Metsätoimisto”, johon kerättiin osakkeilla tarvittava pääoma ja pyrkimyksenä oli toimia metsänhoidon ja metsätilakaupan saralla. Yrityksen toiminta ei kuitenkaan lopulta kannattanut, vaan se ajettiin alas muutaman vuoden kuluttua.
Uusi yhdistyksen sihteeriksi valittu Eino Yliruusi osasi tehdä rahaa. Silloinen Meto sai yllättäen valtionavustuksia, tukia ja Metsämies-lehtikin tuotti hyvin. Arpajaisista toivottiin uutta tulonlähdettä. Yllättäen Metsämiesten Keskusseura ei hoitanutkaan arpajaisia vaan Sydän-Hämeen Metsämiehet-yhdistys, missä Yliruusi oli jäsenenä. Vuoden 1928 arpajaisten puhdas tuotto oli hurjat 122 000 markkaa eli nykyrahassa noin 40 000 euroa! Summasta 12 000 markkaa lahjoitettiin Keskusseuralle. Sydän-Hämeen Metsämiehet ostivat arpajaisrahoillaan Näsilinnankatu 38:sta huoneiston ja antoivat sen silloisen Meton käyttöön vuonna 1932. Keskusseuran toimisto sijaitsi täällä parikymmentä vuotta.
Meton edeltäjä ”Metsämiesten Keskusseura” päätti perustaa ”Metsämiesten Säätiön”. Oheisia karsimarautoja teetettiin 500 kappaletta ja niiden myynnillä piti synnyttää säätiön pesämuna. Säätiön säännöt hyväksyttiin 1939.
Keskusseura suunnitteli ”Metsämiesten Säätiön” perustamista vuonna 1938. Metsämies ja tilanomistaja Yrjö Härmälä esitti säätiön perustamista ja lupasi 10 000 markkaa alkupääomaksi tai keksimänsä karsimarauta ”Oksarin” myynnin yksinoikeuden. Vuosikokouksessa tehtiin periaatteellinen päätös säätiön perustamisesta ja karsimarautoja teetettiin 500 kappaletta myyntiä varten. Metsämiesten Säätiön säännöt hyväksyttiin 1939, mutta varsinaista perustamiskokousta ei pidetty ”ilmenneiden uusien näkökohtien vuoksi”. Ilmeisesti Oksari ei tuottanut halutulla tavalla tuottoja, sillä 1940 sen puhdas myyntivoitto oli 11 000 markkaa.
Metsäteknikkojen Keskusliiton historiikin 1956 mukaan ”säätiötä ei myöhemminkään perustettu”. Nykytiedon pohjalta voimme todeta, ettei ainakaan Meton toimesta.
Konkelon pitkittynyt kaato –
eli taistelu metsäinsinööri-nimikkeestä
Mielestäni yksi mielenkiintoisimmista taisteluista Meton historiassa on ollut sota metsäinsinööri-tutkintonimikkeestä. Perustelen tätä taistelun 10-vuotisella kestolla, silloisten Meton toimijoiden sinnikkyydellä, sisulla ja taktikoinnilla, jolla sota lopulta voitettiin metolaisten hyväksi. Tätä taistelua kuvaa tarkasti kirjassaan ”Metsästäjä Hyvinvointivaltiossa” Meton emeritus puheenjohtaja Pentti Näreaho.
Tämän ”konkelon” juuret olivat 60–70-luvun taitteessa, jolloin metolaiset olivat pitkälti metsäteknikoita, mutta koulutuksen arvostus ja sillä ansaittu palkka koettiin varsin heikoiksi. Kun Valtioneuvosto asetti 1972 ”Kuuskosken komitean” selvittämään ja kehittämään metsä- ja puutalouden ammattiopetusta, päästiin viimein vertailemaan metsäalan koulutusta muihin aloihin. Selvisi vakava epäkohta, sillä metsäalan koulutustaso ja opetusmäärä oli teknisiin oppilaitoksiin verrattuna samat, mutta koulutustasot ja -nimikkeet oli jätetty muita yhtä porrasta alemmaksi. Kun ylempi opistoaste tuotti teknisissä oppilaitoksissa insinöörejä, niin metsäalalla teknikoita.
Silloisen Metsäteknikkoliiton eli Meton edeltäjän hallituksessa keskusteltiin asiasta keväällä 1973 ja syksyllä alkoi toiminta. Liiton syysliittokokoukseen Kolille valmisteltiin julkilausuma, jossa vaadittiin, että ”nykyinen metsäteknikko-nimike on muutettava metsäinsinööri-nimikkeeksi”. Liittokokous hyväksyi julkilausuman yksimielisesti.
Metsäammattilaisten edunvalvontaa on tehty Metossa 125 vuoden ajan. Niin Metsäteknikko- kuin metsätalousinsinööri-nimikkeet ovat molemmat lähtöisin Meton päätöksestä ottaa käyttöön uusi tutkintonimike. Tosin ”metsäinsinööri”-nimikkeen saaminen viralliseksi vaati 10-vuoden taistelun ja oikeudenkäyntejä, sekä väliin ”talous”-sanan. Kuvassa Meton pitkäaikainen puheenjohtaja Pentti Näreaho (toinen vasemmalta) ja Jarmo Tammenmaa (oik.), joilla molemmilla oli suuri merkitys nimikeasian voittokkaaseen lopputulokseen. Eikä pidä unohtaa suurta joukkoa metsäinsinööreiksi julistautuneita, päättäväisiä metolaisia ja heidän merkitystään nimikekiistassa. Kuva kirjasta Metsästäjä hyvinvointivaltiossa (Näreaho Pentti 2004).
Liittokokouksen jälkeen alkoi sota. Pilkkakirjoituksia metsäinsinööreistä alkoi näkyä lehtien yleisönosastoilla ja STTK:takin syytettiin, että se oli luvannut hoitaa metsäteknikot insinööreiksi. Insinööriliitto vastusti mm. perusteenaan ”ettei julistautumisella voi korvata vuosia kestävää opiskelua”, vaikka olivat itse tehneet saman julistautumisen insinööreiksi vuonna 1930. Kurjinta oli ”veljesliitto” metsänhoitajien julkinen nimikeuudistuksen vastustus: silloiset Suomen merkittävimmät metsäjohtajat allekirjoittivat julkilausuman nimekeuudistusta vastaan. Mutta oli myös useita rohkeita metsänhoitajia, jotka kannattivat kirjoituksissaan metsäinsinööri-nimikeuudistusta.
Joku olisi voinut luovuttaa tässä kovassa sodankäynnissä, joka jatkui kymmenen vuoden ajan, mutta Meto ei. Jäsenet noudattivat järjestöpäätöstä ja muuttivat tittelinsä mm. puhelinluetteloihin. Meto julkaisi insinöörien omasta nimiketaistelusta otteita Metsämies-lehdessä ja levitti niitä myös julkisuuteen. Insinööriliitto haastoi Meton oikeuteen nimikeasiassa vuonna 1977. Meton asianajajana toimi Kauko Juhantalo. Meto hävisi ja päätöksestä valitettiin Helsingin hovioikeuteen. Metsäalan isokenkäisistä löytyi myös Meton ystäviä ja professori Olavi Huikari puolusti nimikeuudistusta hovioikeudelle. Ja sota jatkui siitäkin huolimatta, että hovioikeudestakin tuli takkiin.
Opetusministeriön Metsä- ja Puutalousalan opetussuunnitelmatoimikunta sai työnsä valmiiksi vuonna 1977 ja esitti lähes yksimielisesti metsäinsinööri-nimikettä ylemmän ja metsäteknikko-nimikettä opintoasteen koulutusnimikkeiksi. Kun asetusmuutos lähti lausunnoille, oli jälleen käynnissä täysi sotatila.
Muun muassa maa- ja metsätalousministeri Virolainen allekirjoitti ministeriönsä tuen asetukselle. Vastustajat iskivät kuitenkin kovaa. Opetusministeriö perusti työryhmän asetusmuutosta pohtimaan, jonka jäsenet tiedettiin nimikeuudistuksen vastustajiksi lukuun ottamatta kahta: Näreahoa ja metsänhoitaja Pekka Karakoskea. Työryhmä työskenteli muistelmateoksen mukaan tarkoitushakuisesti ja torppasi äänienemmistöllä äänestämällä kaikki nimikeuudistukselle myönteiset kannat raportista pois. Tällöin Näreaho ja Karakoski pitivät keskenään taktiikkapalaverin. Kun työryhmän työ oli valmis, ilmoittivat nämä kaksi eriävän mielipiteensä ja raportin allekirjoituksen yhteydessä luovuttivat sivussa valmistelemansa eriävän kannan, joka piti sisällään 16 sivua sekä liitteet.
Moninaisten vaiheiden jälkeen opetusministeri Kaarina Suonion ollessa toimessa vuonna 1983, saatiin peli viimein vihellettyä poikki. Ministerin teki kompromissiehdotuksen, että ylemmälle opintoasteelle nimikkeeksi tulisi metsätalousinsinööri ja opintoasteelle metsätalousteknikko. Myös aiemmin valmistuneet metsäteknikot olisivat päteviä hakemaan virkoihin ja toimiin, jotka julkistettaisiin haettavaksi uudella nimikkeellä ja metsäteknikoille järjestettäisiin uuden nimikkeen käyttöön oikeuttava tiivis jatkokoulutus.
Nimikekiistan aikana Metsäteknikkoliitto oli ehtinyt vaihtua Metsäalan Toimihenkilöliitto METO ry:ksi.
Summa summarum
Omasta puolestani suuri kiitos nimikkeistä sinnikkäästi taistelleille! Heistä moni muistaa vielä nämä ajat, mutta osa on jo siirtynyt autuaammille metsänhoitomaille.
He tasoittivat tietä ennen meitä myöhemmin alalle tulleita. Pääsimme valmistumaan metsätalousinsinööreiksi ammattikorkeakoulusta ja sittemmin moni on suorittanut ylemmän amk-tutkinnon tai opiskellut maa- ja metsätaloustieteellisessä maisteriksi. Osaavat ja opiskelleet metsätalousinsinöörit ovat saaneet viime vuosina työtehtäviä, joista jokunen vuosikymmen sitten ei olisi voinut edes haaveilla.
Historia on jatkumo, jossa jokainen meistä on vaikuttamassa matkan varrella. Meto on tekijöidensä summa. Metsäalan asiantuntijoiden historia on upeaa luettavaa ja on ilo jatkaa tämän metsätien kulkemista.
Metolla on ensi vuonna vaalivuosi. Kyvykkäille metsäammattilaisille on jälleen tilaus.
Nyt on mahdollisuus astua mukaan rakentamaan metsäasiantuntijoiden tulevaisuutta – sekä lähteä vaikuttamaan siihen, mitä meistä metsäasiantuntijoista kirjoitetaan jatkossa historian lehdille.
Teksti: Tiina Eklund
Kuvat ja lähteet:
Metsäalan Toimihenkilöliitto 1987: Menestyvä METO – Metsätoimihenkilönä Metsäsektorin etulinjassa
Metsäteknikkoliitto 1906 – 1966
Metsäteknikkoliitto 1906 – 1956
Näreaho Pentti 2004: Metsästäjä hyvinvointivaltiossa, sivut 124-193
Lisätietoja:
Metosta Wikipediassa: METO – Metsäalan Asiantuntijat
